OZC-TEATTERIN KAIKKI esitykset on valmistettu ilman etukäteen valmiiksi kirjoitettua käsikirjoitusta keskusteluiden, ideoinnin, kokeilujen ja improvisaation kautta.
Uuden esityksen työstämisen alkuvaihe muistuttaa enemmän seminaaria kuin näytelmäharjoituksia. Usein aloitetaan täysin tyhjästä. Aikaa alkuvaiheen keskusteluihin käytetään jopa viidennes kaikesta harjoitusajasta. Keskusteluissa suositaan vapaata assosiaatiota. Juttujen aiheet vaihtelevat tähtitieteestä huoltoaseman munkkikahveihin ja kaikkeen siltä väliltä.
Anekdoottina tässä kerrottakoon, että mm. Minä se olen -monologin harjoitusjakson aikana Räsänen ja Joensuu hankkivat lähes kaiken saatavilla olevan tiedon Unto Monosen Tähdet meren yllä -tangosta. Minä se olen -monologissa ei kuitenkaan millään tavalla viitata kyseiseen kappaleeseen tai Monoseen. Tekivätkö Räsänen ja Joensuu turhaa työtä? Eivät tehneet. Näennäisesti epäolennainen saattaa paradoksaalisesti jouduttaa matkaa kohti ydintä.

KESKUSTELUVAIHEEN JÄLKEEN SIIRRYTÄÄN näyttämöllisiin kokeiluihin. Jussi saattaa tuoda harjoituksiin tekstinpätkiä, joita Henry kokeilee ja samalla kehittää edelleen. Jussi antaa palautteen, ottaa käyttöön Henryn tarjoamat hyvät ideat ja hylkää käyttökelvottomat. Teksti tuotetaan palloittelumenetelmän avulla; Jussi antaa sytykkeen, Henry tuottaa raaka-materiaalin, Jussi jalostaa muodon...
Kaikkien näiden vaiheiden välille ja sekaan mahtuu sekä naurua että tuskaa. Henryllä on huono pokka ja siksi nauraminen on nähtävä yhtenä osana harjoitusprosessia; kun nauraa tarpeeksi harjoituksissa, pokan pettämisen riski esityksessä on pienempi.
Harjoitusten aikana Räsäsen ja Joensuun tiimi tuottaa suuren määrän materiaalia, josta kuitenkin vain pieni osa päätyy valmiiseen esitykseen. Varastoon jäänyttä materiaalia ei kuitenkaan heitetä hukkaan, vaan sitä saatetaan hyödyntää myöhemmässä vaiheessa.