KOTIKYLÄLLÄNI MAARIANVAARASSA ON ollut vilkasta teatteritoimintaa 1900-luvun alusta lähtien. Kuten kylätoiminnassa yleensäkin, myös teatteriharrastuksessa on ylä- ja alamäkensä. Sota-ajan jälkeisen iltamabuumin kulta-ajan jälkeen Maarianvaarassa koettiin lähes kahdenkymmenen vuoden teatteritoiminnan hiljaiselo, kunnes 1980-luvulla tapahtui toiminnan yllättävä vilkastuminen. Nuorisoseurantalo remontoitiin talkoilla ja puoli kylää oli mukana tekemässä kesäteatterinäytelmiä.
Seuraava alamäki koettiin 1990-luvun lopussa, jolloin teatteritoiminta uhkasi loppua kokonaan väestökadon, innostuksen hiipumisen ja teatteriharrastajien ikääntymisen vuoksi. Lopulta keksittiin kuitenkin tapa pelastaa teatteritoiminta. Päätettiin kysyä mukaan teatteriopiskelijoita Outokummun Oppimiskeskuksesta. Mukaan saatiin useita asiasta innostuneita ja niin Maarianvaaran teatteritoiminnan historiassa kääntyi uusi lehti.
Vasta jälkeen päin tulin ajatelleeksi syvällisemmin sitä, mitä kyläläiset mahtoivat tällaisesta äkkikäänteestä ajatella. Yhtäkkiä Maarianvaarassa alkoikin liikkua pikkubussilastillinen tuntemattomia ihmisiä, jotka olivat kotoisin eripuolelta Suomea ja joiden tapa tehdä teatteria poikkesi siitä, mitä Maarianvaaran nurmilla aikaisemmin oli nähty.
Kun Maarianvaaran kesäteatterin toiminta ammatillistui 2000-luvun alussa, aloimme todenteolla miettiä sitä, miten kyläläiset kokevat meidät kesäisin Maarianvaarassa asuvat kiertueteatteria tekevät pätkätyöläiset. Päätimme aloittaa aktiivisen kylään ja kyläläisiin tutustumisen. Ensin teimme tuttavuutta kylän nuorison kanssa ja tämä johti yllättäen siihen, pitkään katkolla ollut nuorisoteatteritoiminta alkoi Maarianvaarassa uudelleen. Viime kesänä Maarianvaarassa järjestetty kyläkiertoajelu lämmitti kesämaarianvaaralaisten ja alkuperäisväestön välejä entisestään. Vähitellen on alkanut tuntua siltä, että olemme saaneet takaisin sen, mistä luovuimme 1990-luvun lopussa. Kylä alkaa pikkuhiljaa aktivoitua ja ammatillinen teatteritoiminta saada rinnalleen entisenlaista teatteriharrastusta.

KUN KYLÄTUTKIMUKSEN PROFESSORI Torsti Hyyryläinen puhui äskettäin eräässä seminaarissa normatiivisesta ja dynaamisesta luovuudesta, tuntui minusta yllättäen siltä, kun hän olisi puhunut Maarianvaaran teatteritoiminnasta. Normatiivinen luovuus tarkoittaa sellaista luovuutta, jonka toteuttaminen on ennalta arvattavaa. Jos Maarianvaaran teatteritoimintaa olisi 1990-luvun lopussa koetettu elvyttää normatiivisesti luovalla tavalla, olisi ponnisteluja teatteritoiminnan jatkamiseksi lisätty entisestään. Elinaikaa olisi saatu kenties lisää, mutta ikuisen elämän lähdettä ei siitä huolimatta olisi löydetty.
Maarianvaaran tapauksessa toimittiin kuitenkin toisin. Se kuvio, joka ei toiminut päätettiin rohkeasti lakkauttaa. Uusi yllättävä ratkaisu oli ulkopuolisten henkilöiden pyytäminen mukaan toimintaan. Tämän kuvion alkaessa toimia hyvin päätettiin toimintatapoja taas muuttaa. Seuraava haaste oli kyläläisten ja kesämaarianvaaralaisten tutustuminen toisiinsa ja kyläläisten siunauksen hankkiminen uudenlaiselle teatteritoiminnalle.

OLENKO KIRJOITTANUT TÄMÄN kolumnin kehuakseni julkisesti itseäni ja teatteriani? En ole (ainakaan kokonaan). Olen halunnut kertoa esimerkin kautta siitä, miten tärkeää on uskaltaa toimia oikealla hetkellä toisin silloin, kun aikaisempi toiminta uhkaa ajautua umpikujaan. Kylätoiminnassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ulkopuolisten mukaan ottamista tai tehtävien jakamista uudella tavalla. Se voi olla myös uudenlaisten yhteistyökuvioiden kehittelemistä tai vanhoista ongelmanratkaisuyrityksistä luopumista.
Toisin toiminen voi merkitä hyvin pientä tai hyvin radikaalia muutosta. Lumipalloefektin ajatusta soveltaen kylätoimikunnan kokouspullan vaihtaminen muffinsseiksi voi johtaa yllättävän suuriin muutoksiin. Kertakaikkisempia konsteja ovat kylätoiminnan lopettaminen kokonaan tai sen jäädyttäminen joksikin aikaa. Nämä keinot saattavat olla järkeviä silloin, kun kylätoiminta ei useista elvytysyrityksistä huolimatta tunnu virkistyvän. Tällaisissa tilanteessa juuri luopuminen saattaa paradoksaalisella tavalla olla se teko, joka antaa sijaa kehittymiselle ja uudelle alulle.

Henry Räsänen