K
OTIKYLÄLLÄNI MAARIANVAARASSA ON ollut vilkasta teatteritoimintaa
1900-luvun alusta lähtien. Kuten kylätoiminnassa yleensäkin, myös
teatteriharrastuksessa on ylä- ja alamäkensä. Sota-ajan jälkeisen
iltamabuumin kulta-ajan jälkeen Maarianvaarassa koettiin lähes
kahdenkymmenen vuoden teatteritoiminnan hiljaiselo, kunnes 1980-luvulla
tapahtui toiminnan yllättävä vilkastuminen. Nuorisoseurantalo
remontoitiin talkoilla ja puoli kylää oli mukana tekemässä
kesäteatterinäytelmiä.

Seuraava alamäki koettiin 1990-luvun lopussa, jolloin teatteritoiminta
uhkasi loppua kokonaan väestökadon, innostuksen hiipumisen ja
teatteriharrastajien ikääntymisen vuoksi. Lopulta keksittiin kuitenkin
tapa pelastaa teatteritoiminta. Päätettiin kysyä mukaan
teatteriopiskelijoita Outokummun Oppimiskeskuksesta. Mukaan saatiin
useita asiasta innostuneita ja niin Maarianvaaran teatteritoiminnan
historiassa kääntyi uusi lehti.

Vasta jälkeen päin tulin ajatelleeksi syvällisemmin sitä, mitä
kyläläiset mahtoivat tällaisesta äkkikäänteestä ajatella. Yhtäkkiä
Maarianvaarassa alkoikin liikkua pikkubussilastillinen tuntemattomia
ihmisiä, jotka olivat kotoisin eripuolelta Suomea ja joiden tapa tehdä
teatteria poikkesi siitä, mitä Maarianvaaran nurmilla aikaisemmin oli
nähty.

Kun Maarianvaaran kesäteatterin toiminta ammatillistui 2000-luvun
alussa, aloimme todenteolla miettiä sitä, miten kyläläiset kokevat
meidät kesäisin Maarianvaarassa asuvat kiertueteatteria tekevät
pätkätyöläiset. Päätimme aloittaa aktiivisen kylään ja kyläläisiin
tutustumisen. Ensin teimme tuttavuutta kylän nuorison kanssa ja tämä
johti yllättäen siihen, pitkään katkolla ollut nuorisoteatteritoiminta
alkoi Maarianvaarassa uudelleen. Viime kesänä Maarianvaarassa
järjestetty kyläkiertoajelu lämmitti kesämaarianvaaralaisten ja
alkuperäisväestön välejä entisestään. Vähitellen on alkanut tuntua
siltä, että olemme saaneet takaisin sen, mistä luovuimme 1990-luvun
lopussa. Kylä alkaa pikkuhiljaa aktivoitua ja ammatillinen
teatteritoiminta saada rinnalleen entisenlaista teatteriharrastusta.
KUN KYLÄTUTKIMUKSEN PROFESSORI Torsti Hyyryläinen puhui äskettäin
eräässä seminaarissa normatiivisesta ja dynaamisesta luovuudesta, tuntui
minusta yllättäen siltä, kun hän olisi puhunut Maarianvaaran
teatteritoiminnasta. Normatiivinen luovuus tarkoittaa sellaista
luovuutta, jonka toteuttaminen on ennalta arvattavaa. Jos Maarianvaaran
teatteritoimintaa olisi 1990-luvun lopussa koetettu elvyttää
normatiivisesti luovalla tavalla, olisi ponnisteluja teatteritoiminnan
jatkamiseksi lisätty entisestään. Elinaikaa olisi saatu kenties lisää,
mutta ikuisen elämän lähdettä ei siitä huolimatta olisi löydetty.
Maarianvaaran tapauksessa toimittiin kuitenkin toisin. Se kuvio, joka ei
toiminut päätettiin rohkeasti lakkauttaa. Uusi yllättävä ratkaisu oli
ulkopuolisten henkilöiden pyytäminen mukaan toimintaan. Tämän kuvion
alkaessa toimia hyvin päätettiin toimintatapoja taas muuttaa. Seuraava
haaste oli kyläläisten ja kesämaarianvaaralaisten tutustuminen toisiinsa
ja kyläläisten siunauksen hankkiminen uudenlaiselle teatteritoiminnalle.
OLENKO KIRJOITTANUT TÄMÄN kolumnin kehuakseni julkisesti itseäni ja
teatteriani? En ole (ainakaan kokonaan). Olen halunnut kertoa esimerkin
kautta siitä, miten tärkeää on uskaltaa toimia oikealla hetkellä toisin
silloin, kun aikaisempi toiminta uhkaa ajautua umpikujaan.
Kylätoiminnassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ulkopuolisten mukaan
ottamista tai tehtävien jakamista uudella tavalla. Se voi olla myös
uudenlaisten yhteistyökuvioiden kehittelemistä tai vanhoista
ongelmanratkaisuyrityksistä luopumista.
Toisin toiminen voi merkitä hyvin pientä tai hyvin radikaalia muutosta.
Lumipalloefektin ajatusta soveltaen kylätoimikunnan kokouspullan
vaihtaminen muffinsseiksi voi johtaa yllättävän suuriin muutoksiin.
Kertakaikkisempia konsteja ovat kylätoiminnan lopettaminen kokonaan tai
sen jäädyttäminen joksikin aikaa. Nämä keinot saattavat olla järkeviä
silloin, kun kylätoiminta ei useista elvytysyrityksistä huolimatta tunnu
virkistyvän. Tällaisissa tilanteessa juuri luopuminen saattaa
paradoksaalisella tavalla olla se teko, joka antaa sijaa kehittymiselle
ja uudelle alulle.
Henry Räsänen